Huomenta!
Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Aurinko on noussut ja myös laskenut. Moskiitot ovat pistäneet kerran jos toisenkin. Myös kohdemaa on vaihtunut Malesiasta Indonesiaan.
Lentoa edeltävänä yönä juttelin pitkän puhelun Suomeen ja yöunien piti jäädä vähille seuraavan aamun aikaisesta lennosta johtuen. Toisin kävi. Nukuin pommiin 1,5h ja bussin sijaan otin unensekaisessa kiireessä taksin lentokentälle. Kuski hilasi hinnan varmasti normaalia korkeammalle ja yritti vielä hermostumiseeni asti jatkaa kusetusta taksissa. Malesian valtio on ilmoittanut taksikuskien epärehellisyyden olevan iso ongelma ajatellen turismia. No joka tapauksessa ehdin lennolle.
Balille saapuessa otin taksin (tällä kertaa ei ollut koijari) Big Pineapplen mainioon hostelliin, Sanur-rannan läheisyyteen. Sanur on rantana rauhallinen, jossa on pienet aallot eli helppo pulikoimiseen. Mummoja, pappoja ja perheitä meren läheisyydessä siis piisaa. En varsinaisesti nauti lahnana rannalla grillaantumisesta, joten yhden iltapäivän kävely biitsillä riitti erinomaisesti.
Kahtena ensimmäisenä päivänä vuokrasimme hostellissa tapaamani italialaisen Laran kanssa taksin käyttöömme. Molempina päivinä auto kuskin kera oli hyödynnettävissä n. 7tuntia. Hintaa lystille tuli yhteensä 700000 indonesian rupiaa plus lisänä joitain hiluja ruokaan, perinnetanssiesityksien (Barong ja Kecak) lippuihin, snorkkelin vuokraan ja joidenkin temppelien yhteydessä olleisiin sarongin vuokraamiseen(lannevaate, jota käytetään juhlissa ja uskonnollisissa menoissa. Toimii myös erinomaisena pyyhkeenä!).
Kuskimme nimi oli Jan. Kaveri vakuutteli, että on kovinkin hindu, uskoo karmaan, haluaa muille hyvää, on joogamestari ym. Alusta asti oli kuitenkin tunne, että ukko on vain pelkkää höpinää. Jan veteli röökiä sen minkä paskanpuhumiseltaan ehti, sanoi murtaneensa thaimaalaisen potkunyrkkeilijän käden sekä jalan, kertoi vihaavansa jaavalaisia sekä muslimeita. Tästä todisteena kaveri näytti autoa ajaessaan käsiaseella ampumista kuvaavan eleen edessämme olevan tila-auton takapenkillä vilkuttaville muslimilapsille. Namaste! En ottanut häneltä jooga- tai muitakaan tunteja... Kaveri pyysi, että kertoisimme kotimaissamme eteenpäin tietoa hänen mainiosta taxipalvelustaan ja tässä sitä teen! Sukunimi oli Ady, joten jos haluatte kyydit kyseiseltä herralta, niin multa saatte tarkemmat yhteystiedot.
Kävimme tokana iltana syömässä hänen kotonaan, joka oli periaatteessa mielenkiintoista ajatellen nähdä indonesialaisen koti, mutta herran häiriintyneisyys poisti visiitiltä parhaan terän.
Tässä vaiheessa matkaa aloin huomaamaan jo jonkinlaista kaipuuta takaisin pohjolan plantaaseille. Tämän toiveen kuultuaan kroppani päättikin tarjota minulle lahjaksi jokakeväisen flunssan, jota parantelin lähes viikon hostellissa nukkuen, leffoja katsoen, syöden ja välillä uima-altaassa vilvoitellen.
Kun sain itseni parempaan kuosiin, tutustuin saksalaiseen travelleriin, Alexiin. Hän oli ollut reissussa jo useamman kuukauden mm. Tasmaniassa ja Australiassa, ja useampi kuukausi oli vielä edessä. Kaveri olikin erittäin hauskaa ja tasapainoista seuraa ja suuntasimme hänen sekä hieman pessimistisen hollantilaisen freelancer-journalistin kanssa paikkaan nimeltä Ubud, joka on saanut tunnettavuutta elokuvan "Eat, Pray & Love" johdosta, jossa Julia Roberts nauttii Balin vieraanvaraisuudesta. Paikka oli kaupallinen, mutta jollain tavalla kuitenkin seesteisempi kuin Sanur. Suurin seesteisyyden tappava tekijä oli pimeässä vaeltavat kulkukoiralaumat, jotka aiheuttivat hieman eksyneille turisteille
pelkoa sekä vihaa. Onneksi niiden toiminta jäi uhittelun eli murisemisen ja haukkumisen asteelle, ja tämä siis tapahtui vain öisin, koska päivisin pikkurakit keräsivät voimia siestan muodossa.
Ubud on tunnettu myös Balilla joogamahdollisuuksista, mutta useat paikat ovat länkkärien pyörittämiä ja tämä näkyy myös hinnoissa. Jätin joogat rikkaimmille vanhoille mammoille ja kiertelin jamppojen kanssa kaupungilla ja kävimme myös tutustumassa Monkey Forrest:iin, joka oli nimensä mukaisesti metsä täynnä apinoita.
Ubudissa yövyimme Bella Housessa, jonka aamiainen oli parasta mitä reissulla olen syönyt. Tarjolla oli niinkin simppeli kokonaisuus kuin ohuet letut hunajalla, joiden sisälle oli sujautettu banaania, lautanen täynnä tuoreita hedelmiä ja kupillinen paikallista ytyä kahvia.
Iltaisin söimme myös erilaisia herkkuja paikallisten suosimista katukojuista. Tässä vaiheessa aloin taas kerjäämään ongelmia, koska mainitsin vitsin muodossa Alexille, että maha on ollut lähes koko ajan reissussa kuin kivi, joten ei pieni pörinäkään haittaisi...
No kroppa otti myös tämän toiveen vastaan ja nyt olenkin jo neljättä päivää kunnon kuumeessa ja maha on sekaisin kuin Kreikan talous, eli aivan kuralla. Pääsin myös jo tutustumaan balilaiseen sairaalaan (BIMC), jossa tutkivat kuosiani ja ottivat verikokeita. 3/4 kokeesta oli negatiivisia, joten luultavimmin kyseessä on vain erittäin terhakka vatsaflunssa tai ruokamyrkytys, mistä näitä tietää...
Tarkoitus oli lähteä tutustumaan Gili Trawanganin saaren rauhaan muutamiksi päiviksi ennen paluuta Suomeen, mutta nyt yritän vain hörppiä runsaasti nesteitä (pullotettu vesi, Orange Water sis.1000mg c-vitamiinia, Pocari Sweat joka on paikallinen Gatorade, limppari yms.) ja parannella heikohkoa oloani.
Jossain vaiheessa matkaa ajattelin, että oon varautunut liian suurella matkalääkelaukulla reissuun, mutta toisin tapahtui. Lääkehiili, nestetasapainoa ylläpitävä jauheseos Rela Duo ja paracetamol ovat olleet kovinkin tärkeä osa tämän hetkistä ruokavaliotani.
