Pohdimme Heksan kanssa, etta suuntammeko kentalta Rayongille vai Pattaylle, jossa odottelisimme Terden saapumista maahan (4 yota ennen hanen saapumista). Paadyimme Pattaylle, koska valimatka oli lyhyempi ja halusimme myos nahda, etta onko paikka yhta paheellinen kuin millainen kaiku nimella on. Pattaya on pahempi kuin mita oletin. Joka toinen neonvaloin varustettu putiikki on jonkinasteinen hieromalaitos ja joka toinen baari, jonka edustalla tytot ja ladyboyt yrittavat huutelullaan ja laappimisella kiinnittaa ohikulkevien huomion ja saada asiakkaita. Eli taalla on kovin haasteellista loytaa paikkoja, missa voisi syoda tai vain hengailla ilman paikallista, maksullista seuraa. Kaduilla tulee myos vastaan jo asiakkaita loytaneita naisia, joiden kasipuolessa on mieshenkilo, joka kokee asian olevan normaalia ja asiallista. Taalla prostituutio ja monenlainen irstailu vaikuttaakin naemma olevan laillista tai ainakaan virkavalta ei siihen puutu. Venalaisia ja britteja on paikallisten jalkeen suurin osa porukasta.
Kun lahdimme hotellilta hyvin nukutun yon jalkeen pitkalle kavelylle, loysimmekin reilun tunnin jalkeen paikan, jossa ahdistelijoita ei ollut niskassa. Osasyy sille oli myos se, etta paivalla taalla kadut rauhoittuvat. Toiveikkaina meilla oli mukana riippumatot ja hieman lukemista, jos olisimme loytaneet muutaman palmun, johon matot ripustaa. Ei loytynyt sopivaa aluetta taalta. Kavimme kuitenkin syomassa merenrannalla olevassa pienehkossa raflassa ja itse tilasin rasvakeitettya, ei friteerattua, kanaa. Kokin erikoisuus/virhe paljastui puolivalissa annostani, kun huomasin lautasella pienen verivanan salaatin kyljessa. 6 h myohemmin oloni on edelleen ok, joten ehka paasin vain saikahdyksella ja en kuolekaan viela lintuinfluenssa-salmonella -ripuliin ja en myoskaan raudan puutteeseen, koska sitahan veressa taitaa olla runsain mitoin. Nam nam!
Yleinen fiilis Pattayasta on todella ahdistava. Ikava nahda kuinka alas ihmiset taalla vajoavat ja mita osa paikallisista taalla joutuu sietamaan. Paivalla tehty kavely oli kylla ihan mukavaa ajankulua Heksan kanssa hengaillessa kunhan vain pystyi olla miettimatta ymparilla tapahtuvaa.
Huomenna lahdemmekin jo taalta Bangkokiin ja sunnuntaina matka jatkuu Saigoniin. Riippumaton ensimmaista ripustusta viela siis odotellessa...
| Reissun ensimmaisella aterialla herkuttelin Heksan annoksessa lilluneen chilin kikkareen. Jos ilme ei sita kerro, niin mina kerron: CHILI. OLI. ERITTAIN. TULINEN. |
Moi Päivi! Mukava kuulla, että tästä saattaa olla viihdykettä muillekin kuin itselle :).
VastaaPoistaTähän päivään asti olen elänyt elämääni autuaan tietämättömänä että rasvassa keittäminen ei olekaan friteerausta. Pankaas nyt jannut kertoen mikä ero näillä on?
VastaaPoistaVastaan perstuntuman pohjalta omaan kysymykseeni: Friteerauksessa öljy on kuumempaa(?).
Parahin Imulippo! Huomiosi oli asiallinen, koska saatat olla hyvinkin oikeassa. Heksa on myös samalla kannalla kanssasi. itse olen yhdistänyt friteeraukseen mainitsemasi korkeamman lämpötilan sekä usein käytetyn leivityksen. Kyseinen kana oli kuitenkin ilman leivitystä ja suhteellisen rasvainen ilmestys.
VastaaPoistaAuts, Pattaya kuulostaa perin kamalalta... Mutta kokemus sinänsä, ja varmaan tuon jälkeen arvostaa niitä kivoja mestoja sitten kahta enemmän! Ja onnea verikanan selättämisestä! :)
VastaaPoista