maanantai 20. helmikuuta 2012

Rinkan rajat

Fjällrävenin ompelijoiden tuomat raja-aidat eli saumat olivat koetukselle eilen pakkaamista tehdessä. Tavaraa piti olla (ja edelleen mielestäni on) vähän, mutta silti 75-litrainen Kajka-rinkka pullistui kuin pappi kahvipöydässä. Tänään tehtäväksi siis jää turhimpien/painavimpien/tilavuudeltaan suurimpien tavaroiden pois heivaaminen, jotta bagaashi ei pullauta kaikkia tavaroita pihalle koneen ruumassa.













Huomionarvioisia blogeja:
Heksan (toinen matkakumppani) pitämä blogi, jossa löytyy erilaista katsantokantaa matkaamme, mutta myös tarinoita kyseisen jampan aikaisemmilta kierroksilta maailman eri kolkissa: http://flippaus.blogspot.com/

Takeshi Tikin (ei fyysisesti, mutta henkisesti sitäkin enemmän mukana matkalla) blogi, joka on jotain mikä kumpuaa syvistä vesistä, vesistä joissa ei kenenkään tulisi vapaaehtoisesti tai pakotettuna varpaitaan uittaa, saati sitten kahlata munaskuita myöten, ei edes Takeshin Tikin. Mutta mieshän ei järjen ääntä kuuntele, vaan suoltaa sitä minkä omakseen kokee ja josta kansa tykkää. Sellainen on Takeshin Tiki aidoimmillaan! 
Materiaalista voi tulla paha mieli/olo, joten jokainen lukekoon omalla vastuullaan. Mikäli myös tukehdut pullaan tai pissaat housuusi selkäkekkanauraessassi blogin sisällölle, vastuu jää sinulle senkin pullanpurija pissahousu. =)


PS. Lariam (syytän nyt tuota, kerran on mahdollisuus) on tuonut erittäin outoja ja jopa hallusinaatiomaisia unia. Nämä unet näkyvät aina useiden hetkellisten valveillaoloaikojen välissä ja ehkä myös osittain puolivalvetilassa ollessa yhdistyneenä hikoiluun. Viime yönä unessa oli henkilöauton kokoluokkaa oleva karhu, jolla oli arpi. Kyseinen karhu tuli lemmikiksi taloon, jossa asuin. Tämän jälkeen heräsin ja olin onnellinen, että karhun ja minun välillä oli kuitenkin ovi...
Myös jatkuva pumpulissaleijaileva-olo ja muutenkin hieman epätodellinen olo, on tullut lisänä viimekertaiseen. Hyvin jänniä aikoja!

5 kommenttia:

  1. Kolme rullaa paskapaperia... WTF?! Onks sulla valmiiks jo kiisselit pöksyissä?

    VastaaPoista
  2. Jesarii muuten kandee rullaa jonkin sopivan asian ympärille niin että ei tartte kantaa koko puolen kilon rullaa.

    VastaaPoista
  3. Hahaha, turha tulla sit mulle ruikuttaan paperin perään, kun sun Imodiumit on syöty jo ennen Bangkkaria.
    J-teipin suhteen taidan tehdä mainitsemasi peliliikkeen.

    VastaaPoista
  4. Saako kuulla lisää sun Lariam-kokemuksistasi? Karhu-uni oli jännin lukemani sun blogistasi tähän mennessä... Joudutko syömään sitä kärpässientä koko reissun ajan?

    VastaaPoista
  5. Kyseistä hallusinogeeniä syön vielä 3 vkoa reissun jälkeenkin. Jos noista jotain on tullut, niin eiköhän se tosiaan oo ollut vain noita hämäriä unia. Viime yönä näin unta, että olimmekin bungalowin sijaan länsimaisessa hotellissa ja naapurihuoneen aussit tulivat koputtamaan ja tuomaan kolikon pettyneen näköisinä. Kolikossa luki toisella puolella jotain, että "Thank you for making that much noise that we can't enjoy watching football in our own room."

    VastaaPoista