perjantai 20. huhtikuuta 2012

Balin pörinät

Huomenta!

Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Aurinko on noussut ja myös laskenut. Moskiitot ovat pistäneet kerran jos toisenkin. Myös kohdemaa on vaihtunut Malesiasta Indonesiaan.

Lentoa edeltävänä yönä juttelin pitkän puhelun Suomeen ja yöunien piti jäädä vähille seuraavan aamun aikaisesta lennosta johtuen. Toisin kävi. Nukuin pommiin 1,5h ja bussin sijaan otin unensekaisessa kiireessä taksin lentokentälle. Kuski hilasi hinnan varmasti normaalia korkeammalle ja yritti vielä hermostumiseeni asti jatkaa kusetusta taksissa. Malesian valtio on ilmoittanut taksikuskien epärehellisyyden olevan iso ongelma ajatellen turismia. No joka tapauksessa ehdin lennolle.

Balille saapuessa otin taksin (tällä kertaa ei ollut koijari) Big Pineapplen mainioon hostelliin, Sanur-rannan läheisyyteen. Sanur on rantana rauhallinen, jossa on pienet aallot eli helppo pulikoimiseen. Mummoja, pappoja ja perheitä meren läheisyydessä siis piisaa. En varsinaisesti nauti lahnana rannalla grillaantumisesta, joten yhden iltapäivän kävely biitsillä riitti erinomaisesti.

Kahtena ensimmäisenä päivänä vuokrasimme hostellissa tapaamani italialaisen Laran kanssa taksin käyttöömme. Molempina päivinä auto kuskin kera oli hyödynnettävissä n. 7tuntia. Hintaa lystille tuli yhteensä 700000 indonesian rupiaa plus lisänä joitain hiluja ruokaan, perinnetanssiesityksien  (Barong ja Kecak) lippuihin, snorkkelin vuokraan ja joidenkin temppelien yhteydessä olleisiin sarongin vuokraamiseen(lannevaate, jota käytetään juhlissa ja uskonnollisissa menoissa. Toimii myös erinomaisena pyyhkeenä!).

Kuskimme nimi oli Jan. Kaveri vakuutteli, että on kovinkin hindu, uskoo karmaan, haluaa muille hyvää, on joogamestari ym. Alusta asti oli kuitenkin tunne, että ukko on vain pelkkää höpinää. Jan veteli röökiä sen minkä paskanpuhumiseltaan ehti, sanoi murtaneensa thaimaalaisen potkunyrkkeilijän käden sekä jalan, kertoi vihaavansa jaavalaisia sekä muslimeita. Tästä todisteena kaveri näytti autoa ajaessaan käsiaseella ampumista kuvaavan eleen edessämme olevan tila-auton takapenkillä vilkuttaville muslimilapsille. Namaste! En ottanut häneltä jooga- tai muitakaan tunteja... Kaveri pyysi, että kertoisimme kotimaissamme eteenpäin tietoa hänen mainiosta taxipalvelustaan ja tässä sitä teen! Sukunimi oli Ady, joten jos haluatte kyydit kyseiseltä herralta, niin multa saatte tarkemmat yhteystiedot.

Kävimme tokana iltana syömässä hänen kotonaan, joka oli periaatteessa mielenkiintoista ajatellen nähdä indonesialaisen koti, mutta herran häiriintyneisyys poisti visiitiltä parhaan terän.

Tässä vaiheessa matkaa aloin huomaamaan jo jonkinlaista kaipuuta takaisin pohjolan plantaaseille. Tämän toiveen kuultuaan kroppani päättikin tarjota minulle lahjaksi jokakeväisen flunssan, jota parantelin lähes viikon hostellissa nukkuen, leffoja katsoen, syöden ja välillä uima-altaassa vilvoitellen.

Kun sain itseni parempaan kuosiin, tutustuin saksalaiseen travelleriin, Alexiin. Hän oli ollut reissussa jo useamman kuukauden mm. Tasmaniassa ja Australiassa, ja useampi kuukausi oli vielä edessä. Kaveri olikin erittäin hauskaa ja tasapainoista seuraa ja suuntasimme hänen sekä hieman pessimistisen hollantilaisen freelancer-journalistin kanssa paikkaan nimeltä Ubud, joka on saanut tunnettavuutta elokuvan "Eat, Pray & Love" johdosta, jossa Julia Roberts nauttii Balin vieraanvaraisuudesta. Paikka oli kaupallinen, mutta jollain tavalla kuitenkin seesteisempi kuin Sanur. Suurin seesteisyyden tappava tekijä oli pimeässä vaeltavat kulkukoiralaumat, jotka aiheuttivat hieman eksyneille turisteille
pelkoa sekä vihaa. Onneksi niiden toiminta jäi uhittelun eli murisemisen ja haukkumisen asteelle, ja tämä siis tapahtui vain öisin, koska päivisin pikkurakit keräsivät voimia siestan muodossa.

Ubud on tunnettu myös Balilla joogamahdollisuuksista, mutta useat paikat ovat länkkärien pyörittämiä ja tämä näkyy myös hinnoissa. Jätin joogat rikkaimmille vanhoille mammoille ja kiertelin jamppojen kanssa kaupungilla ja kävimme myös tutustumassa Monkey Forrest:iin, joka oli nimensä mukaisesti metsä täynnä apinoita.

Ubudissa yövyimme Bella Housessa, jonka aamiainen oli parasta mitä reissulla olen syönyt. Tarjolla oli niinkin simppeli kokonaisuus kuin ohuet letut hunajalla, joiden sisälle oli sujautettu banaania, lautanen täynnä tuoreita hedelmiä ja kupillinen paikallista ytyä kahvia.

Iltaisin söimme myös erilaisia herkkuja paikallisten suosimista katukojuista. Tässä vaiheessa aloin taas kerjäämään ongelmia, koska mainitsin vitsin muodossa Alexille, että maha on ollut lähes koko ajan reissussa kuin kivi, joten ei pieni pörinäkään haittaisi...

No kroppa otti myös tämän toiveen vastaan ja nyt olenkin jo neljättä päivää kunnon kuumeessa ja maha on sekaisin kuin Kreikan talous, eli aivan kuralla. Pääsin myös jo tutustumaan balilaiseen sairaalaan (BIMC), jossa tutkivat  kuosiani ja ottivat verikokeita. 3/4 kokeesta oli negatiivisia, joten luultavimmin kyseessä on vain erittäin terhakka vatsaflunssa tai ruokamyrkytys, mistä näitä tietää...

Tarkoitus oli lähteä tutustumaan Gili Trawanganin saaren rauhaan muutamiksi päiviksi ennen paluuta Suomeen, mutta nyt yritän vain hörppiä runsaasti nesteitä (pullotettu vesi, Orange Water sis.1000mg c-vitamiinia, Pocari Sweat joka on paikallinen Gatorade, limppari yms.) ja parannella heikohkoa oloani.

Jossain vaiheessa matkaa ajattelin, että oon varautunut liian suurella matkalääkelaukulla reissuun, mutta toisin tapahtui. Lääkehiili, nestetasapainoa ylläpitävä jauheseos Rela Duo ja paracetamol ovat olleet kovinkin tärkeä osa tämän hetkistä ruokavaliotani.





tiistai 27. maaliskuuta 2012

Synttärisushia Kuala Lumpurissa

Siirtyminen Kuala Lumpurin (KL) keskustan tuntumaan lentokoneiden laskeutumisalueen läheisyydessä sijaitsevasta rakennuskompleksista, jota myös lentokentäksi kutsutaan, kävi suhteellisen vaivatta. Tunnin kestävä bussimatka Aerobusilla halpislentoyhtiöiden käyttämästä terminaalista (LCCT) kustansi päärautatieasemalle (KL Sentral) 8 Malesian ringgitiä (lyh. MYR), joka on alle 2 euroa. Sen jälkeen vaihto LRT-junaan ja poistuminen Pasar Senin asemalla, joka oli KL Sentralista seuraava. Tämä maksoi 1MYR:n eli tuttavallisesti yhden myrtsin.

Normikaavan mukaan majoituksen etsiminen toi kuitenkin lopulta pienen energiavajeen ja nestehukan myös Kuala Lumpurissa. En tutkinut edellisiltana varaamani hostellin tarkkaa sijaintia, vaan luotin reissussa teemana olleeseen meininkiin, että liika info on pahasta. No mesta löytyi lopulta ja kroppani vajauksia lähdinkin paikkailemaan välittömästi kun oli heittänyt matkabagaashit hostelliin (Matahari Lodge). Ravintolana tuona iltana minulle toimi monikansallinen riistoyritys (no enhän siis oikeasti tiedä onko kyseessä riistämistä harrastava firma, mutta kunhan kirjoitin jotta teksti saisi jotain pontta alleen) nimeltä KFC eli Kentucky Fried Chicken. Nälkä oli niin kova, että syömistä en halua kuvailla enempää kuin yhdellä sanalla: barbaarinen. Tämä jälkeen olinkin jo valmis koisimaan.

Hostelli oli todella loistava hinta-laatu -suhteeltaan. Yö 1hengen huoneessa jaetuilla suihku- sekä WC-tiloilla maksoi 48 myrtsiä per yö (11 euroo). Hostellilla on hyvä sijainti ChinaTownin ja Central Marketin kupeessa. Huoneet ovat siistit, henkilökunta todella ystävällistä, mutta rentoa. Aamiainen on perushostellimeininkiä eli paahtista hillolla/voilla/pähkinämönjällä. 4 paahtista hillolla on käynnistänyt nyt minutkin siis viimeisenä neljänä aamuna. Jossain vaiheessa huomasin, että vkonloppu on alkamassa ja itse olin buukannut huoneen vain perjantaihin asti, joten vkonloppuna siirryinkin muutaman korttelin kauemmaksi toiseen hostelliin (Matahari Lodge 2), jossa meno jatkui yhtä toimivana. Tänne hostelliin olen myös jämähtänyt Malesiassa oleilun loppuun saakka eli tulevaan perjantaihin, jolloin siirryn Balille, Indonesiaan.

Kuala Lumpuriin lentäessä tutustuin koneessa paikalliseen kaveriin, joka oli ollut Bangkokissa tapaamassa frendiään. Lay Kar tekee musiikinopettajan hommia KL:ssa ja asuu Ampang Parkin alueella. Hän oli asunut joitain vuosia Jenkeissä ja puhui erinomaisen englannin lisäksi japania, kiinaa (mandariini- ja kantoninkiinaa) sekä saksaa. Kielistä kiinnostuneena hän innostui suomestakin ja toisena iltana oli LK treenannutkin jonkin verran härmää. Hänen kanssa olenkin hengaillut, katsellut elokuvia ja päässyt enemmän sisään myös ruokien maailman!
Nasi Lemak (malesialainen herkku, jossa lehden alta löytyy
keitettyä riisiä, lisukkeina paahdettuja pähkinöitä ja anjoviksia,
kanankoipi, keitetty kananmuna, kurkkua ja anjovistahna.
Ruokakulttuuri täällä on monikirjoinen ja itse olen tykännyt tähän mennessä kaikesta mitä olen lautaseltani löytänyt. Olen syönyt paikallista-, korealaista-, kiinalaista-, japanilaista- ja jenkkiruokaa. Annosten hinta on paikasta riippuen vaihdellut 7 ja 23 ringitin välillä. Ruoka vedellään myös tässä Aasian maassa lautaselta suuhun joko lusikka-haarukka -kombinaatiolla, jossa haarukka toimii vain apuna ja lusikalla ruoka siirtyy suuhun tai puikoilla, mutta niitä käytetään oikeastaan vain kiinalaisissa tai japanilaisissa ravintoloissa.

Toisena iltana Malesiassa kävimme LK:n ja hänen 9 ystävänsä kanssa syömässä sushia samalla juhlien Japanista Malesiaan löytäneen Koseken syntymäpäivää. Tämän jälkeen jatkoimme iltaa vielä paikallisten asunnossa chillaillen, olutta juoden ja pomeloita syöden. Koseke tiesi Suomesta Children Of Bodomin ja Lay Kar Jean Sibeliuksen. Infosin heitä lisäksi mm. Apocalypticasta, josta LK kiinnostui johtuen mahdollisesta kiinnostuksesta myös klassisseen musiikkiin. Kimi Raekkoesesta ei porukka ollut kuullut, vaikka vkonloppuna täällä olikin F1-kisa meneillään. Kilpailusta johtuen kaupungilla on ollut joitain ilotulituksia ja muutamia formula-lippispäisiä juippeja hortoillut, mutta muuten olen pystynyt hyvin välttämään autourheilun tuoman vilinän.

KL poikkeaa jonkin verran aikaisemmista tällä reissulla vieraillestani kaupungeista. Malesiassa pääuskontona toimii islam, joten huntuihin pukeutuneita naisia kaupungilla on paljon. Lisäksi, tämä on siis vain minun mielipiteeni niin kuin kaikki muutkin kirjoittamani horina, että Kuala Lumpurissa ihmiset vaikuttavat jäyhiltä, mutta tietysti poikkeuksiakin onneksi on. Kaupungilla ei näy samanlaisia hymyjä yhtä paljon kuin esim. Saigonissa tai Bangkokissa.

Liikenne on vasemmanpuoleista, johon tottumiseen meni taas pieni hetki. Tien ylityksissä ei kuitenkaan tule niin friikkifiilis kuin esim. Saigonissa. Lähijunat toimivat erinomaisesti ja ovat edullinen tapa matkustaa. LK:n henkilöauto on toiminut myös erinomaisena kulkuvälineenä.
Riisimehua (jyviä seassa) ja
persikkanektari
korealaisessa ravintolassa.
Rauhanaukio tms. =)
China Townin portit

Kansallinen moskeija (?) ja jonkun show:n lavasteet
Japanilaisen synttärin päätös:
suomalais-malesialainen ruoka-asetelma
grillilevyllä

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Karaoken kautta pelokkaalle bussimatkalle

Viikko sitten tehtiin snorklailureissu Sihanoukvillen läheisyydessä olevalle saarelle nimeltä Koh Rong Samloe. Reissun järkkäsi EcoSea Dive Center -niminen pulju. Siellä saaren poukamissa Terde ja Heksa polskivat kuin kalat vedessä. Itse en varsinainen anttikasviojanisievismäinen uimari ole, mutta kokemus oli silti mahtava. Ehkä laitesukellus voisi olla parempi vaihtoehto mulle, koska siinähän happi kulkee ihmiseen vaikka on uppeluksissa pidemmänkin ajan!
 
Viimeisenä "pikkulauantaina" eli keskiviikkona lähdimme Heksan kanssa opettamaan paikalliselle tuttavallemme sekä hänen posselleen yatzya tuttavamme baariin, jota hän operoi eteläkorealaisten vanhempiensa kanssa. Tuttavastamme käytimme lempinimeä koodinimeä "Nosejob", koska jamppa kertoi ekalla kerralla kun tapasimme hänet, että hän aikoo käydä plastiikkakirurgilla, koska sillä tavalla saisi naisen. Hänen frendi oli itselleen ottanut leikkauksen ja kuulemma auttoi. Kaverilla oli aivan peruskamputsealainen nenä, mutta hän koki kuitenkin tarpeelliseksi kaventaa sitä. No jokainen päättäköön itse klyyvarinsa kohtalosta, mutta oudoltahan se omaan korvaan kalskahti, että nenällä ne naiset saadaan.

Takaisin asiaan eli keskiviikkoon: aloitimme opettamaan yatzya porukalle aikaisemmin tehdyn sopimuksemme mukaisesti. Tässä kuitenkin kävi lopulta niin, että porukalla oli keskittymiskykyä yhtä paljon kuin Suomella jalkapallon maailmanmestaruuksia. Toinen haaveili kirurgiasta, yksi heitteli noppia hullunlailla kuuntelematta Heksan ohjeistuksia yms. Lähdimmekin pian sen jälkeen jatkamaan iltaa toisaalle, jättäen kuitenkin kovin perusteelliset englanninkieliset ohjeet heille.

Ilta etenikin rannan suuntaan, jossa tutustuimme toiseen paikalliseen ravintoloitsijaan/baarimikkoon, Sonnyyn (oikea nimi taisi olla Nee). S:n kanssa hengailtiin hänen rantaravintolan edustalla jotain jenkkiräppiä kuunnellen. Lopulta saimmekin kytkettyä allekirjoittaneen puhelimen ravintelin äänentoistolaitteisiin ja kohta sitä Aikakone pauhoikin jo "Snookyvillen" rannalla. Kovin epätodelliselta tuntuva tilanne itselle! Jossain vaiheessa puheeksi tulikin suomalaisten heikkous eli karaoke ja ei aikaakaan kun olimmekin Heksan ja 9 paikallisen kanssa laulamassa Oasiksen Wonderwallia kaupungin laitamilla suomalaisen silmiin hieman epämääräisen näköisessä hökkelissä. Sieltä meidän porukalle oli vuokrattu oma huone (taisi olla paikan ainoa huone), jossa oli meille länkkäreille kansiollinen englanninkielisiä biisejä laulettavaksi ja viisi kansiota Kambodzalaisia kipaleita, jotka jätimme paikallisille suosiolla. Hauskaa siis oli ja se myös tuntui hieman seuraavana päivänä. Torstaina sitten maistuikin ravintola The Big Easyn iso burgeriateria Bigmac Easy, jonka nimestä suomessakin vaikuttava yhdysvaltalainen hampurilaisketju olisi varmasti tehnyt oikeusjutun, mikäli heillä olisi jotain valtaa Kambodzassa (siellä ei siis ole tietääksemme yhtään mäkkäriä).

Lauantaina aikamme tuli lähteä takaisin kohti Bangkokia. Varasimme yöllisen bussimatkan, joka alkoi sleeper-bussilla, joka tarkoitti linja-autoa, joka vaikutti omaan silmään hieman parannetulta karjankuljetusajoneuvolta, jossa oli makuupaikat. Siellä paluumatkan pelko alkoi vasta heräilemään, varsinkin kun autossa olleesta suomalaisten naisten seurueesta yksi tuli juttelemaan kuinka linjurin vauhti hermostutti ja lisäksi muistutti bussiturmasta, joka oli juurikin muutama vko aikaisemmin tapahtunut samalla reitillä. Phnom Penhissä vaihdoimme keskiyöllä vip-bussiin, jossa olikin sitten näennäisesti turvallisempi meno. Thaimaan rajalle saavuimme kympin maissa. Siellä kaikki meni suhteellisen hyvin siihen saakka, kunnes hiki- sekä nälkäraivo valtasi mieleni, koska bussimme oli kateissa. 

Ajan kuluessa paikalle tuli pari minibussia, joista jouduimme siihen, jonka kuskina toimi James Bondissa olleen vihollisen nimeltä Odd Job nuorempi painos, jolla kaasujalka painoi täynnä olevan betonimyllyn verran. Jouduimme kaiken pahan lisäksi Terden kanssa etupenkille, jossa kävimme useasti läpi kohta loppuvia elämiämme. Huippunopeus oli tuskaisimmillaan 150 km tunnissa (oikeasti!!!!), joka oli mielestämme liikaa pakettiautoon rakennetulle ja ylitäynnä olevalle minibussille Thaimaan teillä. Lisänä tuo leffastaralta näyttänyt kuskimme osoitti silmillään väsymyksen merkkejä. Jossain vaiheessa tienpientareella olikin auto katollaan, jota Odd Jobin nuorempi versio meille sormella osoitti. Terde kommentoi siihen: "Safety first....". No onneksi saimme kuitenkin pitää henkemme. Kiitos!

Bangkokissa näimme erästä vanhaa tuttuamme, jonka kanssa kävimme ruokailemassa ja hieman iltaa viettämässä. Sitten olikin jo se hetki matkasta jolloin T. ja H. sanoivat mulle morjens ja suuntasivat auringossa hieman väriä saaneet hipiänsä kohti Suomen tuiskuja. Itse jäin hiljaiseen guesthouseen muistelemaan kaikkia kauniita ja vähemmän kauniita asioita joita yhdessä koimme. No se kesti noin 20 sekuntia, kunnes aloinkin jo nauttia ympärille ilmaantuneesta tilasta ja hiljaisuudesta (ei millään pahalla pojat siis, itsehän olin kuitenkin yksi kovimmista äänenlähteistä). Kiitos Terde ja Heksa mielenkiintoisesta seurastanne. Vanhan tuttumme sanoin: "somenidiiiiish!" 

Nyt alkoi soolomatkustus.

Tiistaina suuntasin junalla taas tutulle Suvarnabhumin kentälle, josta pyyhkäisin koneella Malesian Kuala Lumpuriin, josta tämä blogipäivitys on nyt kyhätty. Jos on tähän maahan antaa jotain vinkkejä, niin saa laittaa blogiin tai heittää maililla yms.

Aurinkoa viikkoon, chicas y papayas! 


PS. Yatzy-liigan voittoon hurahti Heksa selkeällä piste-erolla muihin. Terde ratkaisi itselleen hopeamitalin niukasti voittamalla mut viimeisessä matsissa. Onnea molemmille. Onneahan se yatzy-voitto pelkästään vaatii Terden mielestä ;).
 

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kamputsean kokkelit ja AC-raivo

Jepu jee. Olemme Kambodžassa (aikaisemmin tunnettu Kamputseanakin). Sihanoukville on kaupungin nimi, johon saavuimme n. 10 tuntia kestäneen matkan raikastamina. Otimme taas tutun kaavan mukaan yhteyden yhteen matkatoimistoon (silloin siis Phu Quoqissa), josta varasimme aamuksi kuljetuksen satamaan, josta matka jatkui jollain lautalla jonnekin kaupunkiin, jossa odotimme jonkin aikaa ennen siirtymistä minibussilla Vietnamin ja Kambodzan rajalle (olin jokseenkin väsynyt tuona päivänä, joten yksityiskohdat ovat tuulen viemiä). Rajamuodollisuudet sitten kestivätkin mukavat 2 tuntia. Bussikuskimme kaveri yritti tehdä omaa bisnestä ja pyysi, että jokainen antaisi hänelle 25 dollaria, joka on kuulemma viisumin hinta Kamputseaan. Kuulimme 15 kuukautta reissanneelta vanhemmalta pariskunnalta, että hinta pitäisi olla 20 dollaria, joten päätimme hoitaa rajakuviot ilman mainitun jampan apua. Täytimme Vietnamin viranomaisten kanssa maastapoistumisrätingit ja otimme leimat passeihin.

Suurimmaksi hidasteeksi sitten nousikin Kambodialandian rajakeisari, joka sanoi että viisumin hinta onkin 25 dollaria (häneltä kysyttäessä, että milloin tuo hinta nousi koska vko sitten maahan oli päässyt 20 dollarilla, hän vain sanoi että miten hän sellaista voisi tietää!). Eihän hinta ollut kuin 5 dollaria enemmän kuin kuuluisi olla, mutta silti tuo pisti vituttamaan matkalla väsähtänyttä mieltä. Edessämme ollut moottoriturvan omistanut naisihminen saikin lopulta hinnan tingattua 23 dollariin. Rajakeisari otti teatraalisen puhelin feikki-Nokia Lumiallaan jonnekin maan rajojen pääkeisarille, jolle hintakin sitten sopi. No ei muuta kuin rajan yli ja vielä terveysviranomaista esittänyt pappa mittasi meiltä hikisiltä otsilta lämpötilat ja taas nousimme minibussiin. Bussissa ollut porukka jäi meitä kolmea lukuunottamatta Kepiin sekä Kampotiin. Me saimmekin loppumatkan nauttia matkatoimistoheebon puheista sekä paikallisista musiikkivideoista, joita autossa esitettiin. Jonkun taajaman keskustassa kävimme kiskaisemassa huiveihimme paikalliset ruoat, jotka maksoivat neljältä hengeltä 5 dollaria (tarjosimme matkatoimiston veikolle kanssa hänen nautapatansa).

Perille Sihanoukvilleen saavuimme n. klo 17 maissa. Matka taisi maksaa kokonaisuudessaan n. 25 euroa/auringossa paahtunut naama sekä tuo viisumi päälle.

Annoimme matkatoimistojantterin ehdottaa meille jotain guesthousea, joka osoittautuikin hotelliksi. Paikka oli kuitenkin ihan jees ja matkustuspäivinä kynnys lähteä arpomaan majoituksen suhteen (kuten Phu Quocissa kävi...) on erittäin korkea. Huone taisi maksaa kolmelta yhteensä 20 dollaria (sis. neljä sänkyä) ja seuraavina öinä 17 dollaria, kun saimme kolmen hengen huoneen.


Ensimmäinen yö Kambodzassa oli suhteellisen sekava. Tilanne alkoi rakentumaan konfliktiksi siitä, että ilmastointilaite (air condition eli tuttavallisemmin englanniksi AC) päätti lopettaa toimintansa. Itse makasin lähes koomassa, osittain 30 asteen tunteesta kärsien, mutta sen silti hyväksyen. Heksalle kuitenkin alkoi kasautumaan AC-raivo*, joka sai hänet touhuamaan kiukustuneen muurahaisenlailla ja rähisemään yksinään tulistuneena. Muistaakseni n. klo 4 aikaan hän olikin jo niin kekäleen hohkaava tulikivi, että lähti respaan hakemaan apua kuumuuteen. Sieltä tulikin joku kaveri, joka Heksan mukaan laittoi jonkun sulakkeen toimintakuntoiseksi käytävässä, jonka seurauksena ilmastointilaite suostuikin starttaamaan kun huoneen avaimen laittoi oven vieressä olleeseen koloon, jossa avain siis oli ollut koko tuskaisen yön. Heksalla kuitenkin riitti kiukustuneen, hikoilevan miehen raivoisaa, mutta silti tukahtunutta, energiaa, ja hän alkoi inttämään tilanteen ratkettua respan pojalle, että avain oli kolossa ja vika oli ollut sulakkeessa (siis tämä on sekavankuuloista, mutta niin oli se hetkikin =)  ). Reseptionistin ja Heksan välillä ei kuitenkaan ollut yhteistä kieltä. Tässä vaiheessa koin tilanteen kovinkin naurettavaksi jaksaen kuitenkaan nauraa hikisenä tilanteella. Kun respa poistui hämmentyneenä huoneestamme, kuittasin pomppaamalla sängystä seisomaan ja sanomalla erotuomarin elkein Heksalle: "ensimmäinen varoitus!" Tämä oli kuitenkin kiukusta puhisevalle matkakumppanille liikaa ja hän heitti laakalentona iskunkestävän puhelimensa reiteeni. Rauhan aatteen vaalijana ja ehkä jollain pienellä tavalla H:n sen hetkistä sielunelämää ymmärtäneenä laupiaana samarialaisena annoinkin tilanteen olla menemättä sen fyysisemmäksi. Aamuinen anteeksipyyntöhalaus kuittasikin tilanteen eskaloitumisen pahemmaksi. Oli Heksa nukkuessaan nähnyt jo untakin, että olin sanonut, että homma riitti mulle ja poistunut omille teilleni.

Sihanoukvillessä olemme jämähtäneet travellereiden alueelle Serendipity-rannan kupeeseen (ensimmäisten öiden jälkeen olemme siirtyneet rantabungalowi -majoitukseen), jossa mopotaksikuskit tarjoavat ohikulkijoille taksikyytiä "tuk tuk" ja jos ei kyyti kelpaa, niin tarjotaan huumeita ruohosta kokaiiniin ja jopa vielä vahvempiin. Nämä olemme tutulla kiltin Suomi-pojan kaavalla skipanneet ja tyytyneet maistamaan paikallisia ruokia sekä oluita (Angkor, Anchor, Klang ja Cambodia). Alueella on runsaasti ravintoloita, jossa jo aasialaiseen ruokaan hieman kyllästyneille tarjolla burgereita, pizzaa, fajitaksia, mutta tarvittaessa kanssa paikallisia herkkuja. Kambodzalaisista ruoista mieleen jäi "amok" (käsittääkseni tämä on mausteseos tai -liemi), jota saa joko kasviksilla, kalalla tai eri lihoilla. Heksa kokeili eilen illalla ankansikiötä, joka tarjoiltiin suoraan kuoren sisältä. Sekaan heitettiin vain hieman mausteita oman maun mukaan. Tästä luultavammin lisää H:n blogissa.


Terde on menossa edelleen mukana. Välillä tulee varmasti hetkiä jolloin hänen tekisi mieli heittää minua isommallakin artikkelilla kuin Heksan puhelimella. Helle saa allekirjoittaneen mielen valloilleen ja puheripuleita on ilmennyt jonkin verran. No onneksi hän on leppoisa kaveri, joten olen selvinnyt ilman suurempia mustelmia. 

Ripulista puheen ollen Aasiassa matkaavien yleinen puheenaihe onkin mahan toimivuus. H:n maha ollut koko reissun kuin terästä vaikka tunkenut itseensä kaikenlaisia paikallisia herkkuja, itsellä on jotain mahapöhinää ollut ja T. onkin saanut kärsiä luultavimmin perinteisen turistiripulin. Parina iltana hänelle nousi pieni kuume ja silloin jouduimmekin herkutella vain H:n kanssa. Nyt onneksi T. on jo täydessä iskussa.

*Raivostumisia matkalla siis tapahtuu ja olemmekin alkaneet keräämään listaa niiden eri muodoista. Useimmat näistä tapahtuvat osittain vitsillä, mutta omaten kuitenkin pienen totuuden. Eniten näitä on listannut Heksa, koska useimmat tapahtuvat hänelle. Näillä kaikilla huumoriarvo on rajaton =D  !!!
Raivot:
  • AC-raivo
  • hikiraivo
  • nälkäraivo
  • hyttysverkkoraivo
  • bassomusiikkiraivo
  • gekkoraivo
  • pakkausraivo
  • aurinkorasvaraivo
  • internet-raivo 
  • pölyisen tien -raivo
  • humalaraivo 
  • ym ym ym ym

Paljon on tapahtunut, mutta tässä taas pientä turinointia helteestä. Kuvia tulee jossain vaiheessa. Nyt suuntaamme luultavimmin pizzalle. Hyvin jännä! 

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Cyclo-miehet ja elämää Phu Quocissa


Cycloilu eli kolmipyöräisen polkupyörätaksin kyydissä kiertely on kuulemma "must-juttu" tehdä Saigonissa ja niin mekin päätimme laittaa hikoilevat ruhomme edellämainittujen kulkuneuvojen kyytiin puoleksi tunniksi. Saimme tingattua hinnaksi ennen lähtöä 200 000 dongista (VND) 150 000 dongiin eli noin 6 euroon per hlö. Tunnelma olikin mukavan leppoisa kuskien polkiessa ja tuhansien mopojen pörrätessä ympärillämme. Yksi kuskeistamme haisikin reippahasti alkoholille, joten tämä saattoi myös lisätä hänen puheliaisuuttaan ja iloisuuttaan. Kun kaupungilla pyöriminen oli tehty ja maksun hetki käsillä, heittikin yksi kuskeista ässän t-paidan hihasta ja näytti hinnastoa, johon olikin tullut yksi nolla lisää hintojen perään! Kaverit yrittivät pokkana pyytää meiltä 1,5 miljoonaa dongia per hlö. Tässä vaiheessa yleisesti erittäin rauhallisen ja lupsakan Terden naamalta alkoi paistaa nouseva kiukku cyclo-kuskien häslätessä edessämme. Heksa oli saanut annettua kuitenkin heille 500 000 dongin setelin käteen. He yrittivät sekavan tilanteen päällä ollessa antaa seteliä takaisin, mutta silloin seteli olikin jo vaihtunut 20 000 dongiin, jonka onneksi huomasimme.  Heksa sanoi, että tää tilanne ei tästä miksikään muutu, että pitäköön rahan (500 000 dongia 450 000 dongin sovitun hinnan sijaan), mutta enempää emme maksa (polkupyöräveijarit siis saivat siis vain 2 euroa extraa). Kävelimmekin kuskien takaa kuuluvan etääntyvän möykän saattelemana hieman ärsyyntyneinä Mekongin rannassa olevaan kahvilaan sulattelemaan tapahtunutta. Lievä ärtymyksymme saattoi johtua osaksi siitä, että muuten kokemuksemme Vietnamista on ollut erinomainen ja kusetusyrityksiä ei ollut aikaisemmin tässä maassa vastaan tullut. No tämäkin oli vain malariahyttysen oikean jalan pienimmän varpaankynnen -kokoinen seikka, joten se ei kauaa lannistanut mieliä.

Aikaisemman suunnitelman mukaan oli siis tarkoitus jatkaa reissua entisenä vankilasaarena toimineelle Con Daolle, mutta hetken googlailujen jälkeen totesimme paikan liian kalliiksi. Turistit sekä myös varsinkin paikalliset ovat tainneet jo löytää saaren kasvavissa määrin. Olisimme toisaalta Booking.com:n mukaan saaneet heiltä yli 3000 dollarin arvoisen säästön (!?), jos olisimme varanneet yli 1500 dollarin arvoisen bungalowin saareen ökylomakeitaasta muutamaksi päiväksi. Tarjous ei kuitenkaan enää saanut muuttamaan mieltämme kyseisen paikan skippaamisen suhteen ja päätimmekin jatkaa matkaa seuraavaan paikkaan, josta olimme jo puhuneet Suomessa. Kohteeksi valitsimme toisen vietnamilaisen saaren, Phu Quocin, joka sijaitsee Siaminlahdella lähellä Kambodžaa. Kävimme varaamassa paikallisesta resebyroosta kuljetuksen saarelle. Matka maksoi 30 dollaria/hlö sisältäen kuljetuksen bussiasemalle, yön yli kestävän bussikuljetuksen Saigonista Rach Giaan (n. klo 23:00 - 5:30) sekä lauttamatkan Superdong 4:llä Rach Giasta Phu Quoqiin (klo 08:00 - 10:30). Matkan olisi kokonaisuudessaan saanut ehkä n. 10 dollaria edullisemmin varaamalla itse jokaisen osuuden itse, mutta näimme tässä mukavammaksi vaihtoehdoksi varata kaikki yhtenä pakettina. Bussissa nukkuminen jäi lähes kokonaan haaveeksi. Saimme matkatoimistossa käsityksen, että olisimme Rach Giassa perillä vasta klo 7 maissa, mutta 5:30 linjuri pysähtyi ja täynnä oleva bussi tyhjeni kolmea sankaria lukuunottamatta yön pimeyteen. Terden kanssa hetken ihmeteltyämme tilannetta herättelimme unentokkuraisen Heksan ylös ja kohta istuimmekin jo kolmen mopomiehen kyydissä suuntana satama. Rannassa söimme Heksan kanssa riisiä ja kanaa Terden vielä toipuessa bussimatkasta. Rannassa oleva tarjoilijatyttö sai oikein kunnon naurut meistä eikä vähiten allekirjoittaneesta. Luultavimmin paikalliset ovat vain niin hiton hämmentyneitä, miten rujoja ihmisiä Aasian ulkopuolelta löytyykin =D ! Lauttamatka meni VIP (Vain Ihan Pienille ?!?) -tilassa, joka ei ollut nimensä veroinen. No emme kyllä käsittääkseni siitä mitään extraa maksettukaan, joten kyllä sitä reilu pari tuntia pystyi jalat kasassakin istumaan. Perille päästyämme otimme paikat minibussista keskustaan, josta vuokrasimmekin skootterit käyttöön tarkoituksena löytää nopeasti mukava ja edukas bungalow-majoitus ja pulahtaa linnunmaidon lämpöiseen mereen. Toisin kävi. Ajoimme arviolta 5 tuntia pölyssä ja paahteessa vailla määränpäätä (lähdimme taas siis "soitelleen sotaan", ilman mitään tietoa minne suunnata saarella. Mopoilun aikana poltin käteni, sain pari kiukkukohtausta, söin/hengitin hiekkateillä pölisevää hiekkaa n. 2 kiloa ja hikoilin luultavimmin 9 litraa hikeä. Lopulta auringon laskiessa löysimmekin syrjästä ylikalliin, vasta-avatun resortin, jonne kuukahdimme pariksi yöksi nuolemaan haavojamme ennen kuin löysimme edullisemman ja huomattavasti iloisemman bungalowin (Thanh Kim Nga, 30 dollaria/bungalowi/yö) lähempää Duong Dongia, joka on Phu Quocin lännessä oleva keskusta-alue.

Saarella oleilu on ollut rentoa kauniissa 33 asteen lämmössä. Terde oli ainoa, joka keksi ehkä alitajunnassaan homman luonteen ensimmäistä majoitusta etsiessämme, laittaessaan reilusti aurinkovoidetta. Tästä johtuen hän onkin pari päivää saanut soolomopoilla ympäri saarta kun Heksa ja Gurmundi ovat nauttineet hedelmäjuomia varjojen maailmassa parantaen punaista ihoaan. Tänään oli ensimmäinen päivä kun H. uskaltautui T:n moporetkelle mukaan. Itse jäin kirjoittelemaan blogia H:n koneelle ja lueskelemaan bungalowin varjoisalle, mutta helteiselle kuistille. Itsehän kolme päivää sitten kaaduin mopedilla ajellessani. Syyksi analysoin menopelin paskan takajarrun, vähäisen moottoroiduilla kaksipyöräisillä keräämäni kokemuksen sekä turvavälin lyhyyden. Onneksi vauhti ei ollut kova. Selvisinkin siis taas tutuksi tulleella paikallisten ihmisten naurulla, pienellä polven turvotuksella, mustelmalla ja 6 euron korjausmaksulla, jolla maalaavat hieman mopon kylkeä. Nyt onneksi uusi menopeli taas käytössä, jossa myös jarrut toimivat! =)

Perustimme muutama päivä sitten Phu Quocin saaren heimoneuvoston. Aina ristiriidan kohdatessamme hoidamme välittömän äänestyksen tilanteessa ja kolmella henkilöllä saammekin aina enemmistön päätöksen. Tämän kaikki ovatkin hyväksyneet ja ovat tyytyväisiä ratkaisumallista. Yleisimmin ristiriitatilanteet liittyvät Yatzy-liigan peleihin, mutta kerrottakoon esimerkkinä ensimmäisen kohtaamamme torakan kohtalo. Pari iltaa sitten nappasimme (Heksa nappasi, minä puistattelin sivummassa, Terde makoili sängyllä lukien uutisia Suomesta) rinkastani torakan. Aamulla äänestimme mitä tehdä kyseiselle, vangitulle luontakappaleelle, joka kuitenkin oli omaisuuteni kimpussa vailla lupaa. Itse äänestin vapauden puolesta, mutta kaksi muuta barbaaria halusivat mönkiäiselle kuoleman. Tämän jälkeen tuli kuitenkin toinen äänestys, miten torakka eli cucharacha eli kukkis hoidetaan hengiltä. Heksa ehdotti, että josko kuitenkin teloitusmetodi olisikin huuhtoa kukkis wc-pytystä, joka antaa sille teoreettisen mahdollisuuden sen selvitä viemäriverkoston läpi hengissä. Päädyimme siihen. Toinen samoihin aikoihin kiinni saatu kovakuoriainen ei kuitenkaan ollut syyllistynyt kuin kotirauhan rikkomiseen, joten hänet onneksi äänestimme vapauteen antamalla vain kunnon vauhdit luudalla kohti ulkotiloja.

Tälläistä siis täällä tällä kertaa. Olemme luultavimmin vielä ainakin pari-kolme yötä Phu Quocissa ennen kuin suuntaamme Kambodžaan. Käykäähän myös perehtymässä Heksan blogiin, joka löytyy -> täältä <- ! Sieltä löytyy myös kuvia tällä hetkellä enemmän.



sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Pikainen Bangkok ja Saigoniin

jaloista kärsineempi lauantaina
Toissa iltana saavuimme Bangkokiin. Bussimatka meni uneliaasti, vaikkakin tajusin että suomalaisen vaaleat jalkani olivat saaneet 26 kappaletta moskiittojen/hiekkakärpästen puremia. Jalat ovatkin olleet nyt kovin kutisevat, turvoksissa ja punaiset polvesta alaspäin. Kortisoni, kyypakkaus ja antihistamiini ovat ehkä auttaneet jotain... Jos jatkan samaan tahtiin puremien keräämistä, niin reissun loppuun mennessä olen tarjonnut ruoan 780 verenimijälle. Heksa selvisi ilman suurempia pistojälkiä,ehkä hänen veriryhmä on väärä Pattayan saastaisille hyttysille.



Bussista ulos noustessa vastassa oli mielenkiintoinen tilanne, kun kukaan taksikuskeista ei alkukyselyjen jälkeen ollutkaan halukas kuljettamaan meitä Khaosan Roadille. Syykin selvisi, kun saimme lopulta takapuolemme kerran jo kieltäytyneen taksikuskin pirssin takapenkille, Bangkokissa oli tietenkin tuskainen iltapäiväruuhka ja olimme tulleet bussilla asemalle, joka sijaitsi aivan toisella puolen kaupunkia. Taksikyyti kesti kokonaisuudessaan yli tunnin ja edellisenä iltana harjoitettu valvominen oli jo muutenkin veroittanut kahden muuten niin salskean nuorenmiehen vireystilaa. Matka oli siis rankahko niin kuljettajalle kuin kyyditettävillekin. Lopulta perille päästyämme kaikki olivat iloisia ja huokaisivat helpotuksesta, kuski mukaan lukien. Heksahan myos tajusi, koska vanha tykkireissaaja on, sanoa taksikuskille ennen matkaa, että maksamme taksimittarin mukaan, emme kiinteää hintaa joilla normaalisti viatonta turistia rokotetaan hieman kalliimman kautta. Yli tunnin taksikyyti maksoikin vain 245 bahtia eli noin 6 euroa, sisältäen 1 euron moottoritien tietullin.

Hostellihuoneen saimmekin nopeasti. Huone oli ihan jees, mutta päivän hikoilun jälkeen suihku jäi vain haaveeksi, koska vedentulo katosi koko talosta. Onneksi kävimme kuitenkin herkuttelemassa kasvisravintolassa nimeltä MayKaydee, jonka Heksa tiesikin ennalta. Tämä ruokakin oli jo jonkinasteinen siirtymäriitti puhtaudellaan ja herkullisuudellan, jolla saimme Pattyan likaisuutta mielistämme pois. Vegelinjalla jatkoimmekin molemmat Bangkokissa viettämämme päivät. Suihkuunkin pääsimme loppuillasta.

Terde saapui seuraamme lauantaina. Vastaanmeno tapahtui paikalliskulkuneuvoja käyttäen (bussi nro 59 Phaya Thai:n juna-asemalle Khaosan Roadin kulmilta ja siitä SkyTrain lentokentälle). Sunnuntai-aamusta otimmekin sitten jo taksin koko koplan voimin klo 5:00 kohti taas Suvarnabhumin kenttää, josta lensimme Vietnamin Saigoniin eli Ho Chi Minh Cityyn. Kaupunki on ollut iloinen yllätys Bangkokin riivaajien ja muiden kuumottajien ahdistelun jälkeen. Täällä ihmiset ovat hymyileviä ja länsimaisesta pulliaisesta eli länkkäristä tuntuu kuin olisi julkkis, koska paikalliset asukkaat tuijottelevat kiinnostuneesti kaduilla ja moikkailevat hymyillen ilman taka-ajatuksia. Hotellimme portieeri on kuitenkin kovinkin likainen sälli. Kun tulimme katsomaan huonetta, niin heti kun muun henkilökunnan silmät vältti, oli hän tarjoamassa meille hississä jo "seuralaispalvelua" sanoin: "massage, bum bum, hahaha, sexy!" Kun sitten päädyimme ottamaan huoneen, niin laukkujen tuonnin jälkeen hän kokeili vielä vanhaa tuttua "etusormea ees ja taas toisen käden sormien muodostaman rinkulan läpi"-elettä vahvistaen sitä jo Bangkokissakin kuultuun "bum bum"-termiin. Näinkin suorasta tarjouksesta kieltäytymään kohteliaasti. Tämän perusteella mitä on nähnyt nyt tämän vajaan viikon perusteella, voisi olettaa että länkkärimiehet eivät täälläpäin muuta tee kuin käyvät maksullisissa naisissa. Kovin ikävää, varsinkin kun Thaimaan suunnalla tämä vaikutti olevan totta. Saigon, siis yhdestä kohtaamastamme likaisesta puoliparittajasta huolimatta, vaikuttaa kuitenkin siistiltä mestalta, mutta silti allekirjoittanut odottaa kovasti pienempiä ja rauhallisempia paikkoja missä voi rentoutua kunnolla. Con Dao:n saari saattaakin olla jo seuraava sellainen, jonne mahdollisesti siirrymme tiistaina lepuuttamaan.

Ps. Osassa Vietnamia, Saigon mukaanlukien, on monelle niin tutunkin kuin Facebookin käyttö estetty. Kyseessä on sosialistinen valtio, joka haluaa pitää huolen kansalaisistaan, että he eivät aivan täysin turmellu virtuaalimaailman melskeessä.

Pps. Vietnamin rahayksikköä eli Dongia (VND) sai eurolla 27 856 kappaletta. Pankkiautomaatista nostinkin miljoona Dongia, jotka sain kätevästi kahtena setelinä. Dollarit ovat myös osassa paikoista käypää valuuttaa.



torstai 23. helmikuuta 2012

Pattayan synkkyys ja verinen kana

Lento Bangkokiin meni valvoessa, mutta aikaerosta ei ensimmaisen yon jalkeen ole juurikaan tietoa. Osasyy nopeaan toipumiseen on varmasti koneesta ostamani Wiener Nougat-paketti, jota olen tyhjentanyt suurella mielihalulla. Heksan panostus edella mainittuun suklaaherkkuun on ollut kylla vahaista.

Pohdimme Heksan kanssa, etta suuntammeko kentalta Rayongille vai Pattaylle, jossa odottelisimme Terden saapumista maahan (4 yota ennen hanen saapumista). Paadyimme Pattaylle, koska valimatka oli lyhyempi ja halusimme myos nahda, etta onko paikka yhta paheellinen kuin millainen kaiku nimella on. Pattaya on pahempi kuin mita oletin. Joka toinen neonvaloin varustettu putiikki on jonkinasteinen hieromalaitos ja joka toinen baari, jonka edustalla tytot ja ladyboyt yrittavat huutelullaan ja laappimisella kiinnittaa ohikulkevien huomion ja saada asiakkaita. Eli taalla on kovin haasteellista loytaa paikkoja, missa voisi syoda tai vain hengailla ilman paikallista, maksullista seuraa. Kaduilla tulee myos vastaan jo asiakkaita loytaneita naisia, joiden kasipuolessa on mieshenkilo, joka kokee asian olevan normaalia ja asiallista. Taalla prostituutio ja monenlainen irstailu vaikuttaakin naemma olevan laillista tai ainakaan virkavalta ei siihen puutu. Venalaisia ja britteja on paikallisten jalkeen suurin osa porukasta.

Kun lahdimme hotellilta hyvin nukutun yon jalkeen pitkalle kavelylle, loysimmekin reilun tunnin jalkeen paikan, jossa ahdistelijoita ei ollut niskassa. Osasyy sille oli myos se, etta paivalla taalla kadut rauhoittuvat. Toiveikkaina meilla oli mukana riippumatot ja hieman lukemista, jos olisimme loytaneet muutaman palmun, johon matot ripustaa. Ei loytynyt sopivaa aluetta taalta. Kavimme kuitenkin syomassa merenrannalla olevassa pienehkossa raflassa ja itse tilasin rasvakeitettya, ei friteerattua, kanaa. Kokin erikoisuus/virhe paljastui puolivalissa annostani, kun huomasin lautasella pienen verivanan salaatin kyljessa. 6 h myohemmin oloni on edelleen ok, joten ehka paasin vain saikahdyksella ja en kuolekaan viela lintuinfluenssa-salmonella -ripuliin ja en myoskaan raudan puutteeseen, koska sitahan veressa taitaa olla runsain mitoin. Nam nam!

Yleinen fiilis Pattayasta on todella ahdistava. Ikava nahda kuinka alas ihmiset taalla vajoavat ja mita osa paikallisista taalla joutuu sietamaan. Paivalla tehty kavely oli kylla ihan mukavaa ajankulua Heksan kanssa hengaillessa kunhan vain pystyi olla miettimatta ymparilla tapahtuvaa.

Huomenna lahdemmekin jo taalta Bangkokiin ja sunnuntaina matka jatkuu Saigoniin. Riippumaton ensimmaista ripustusta viela siis odotellessa...

Reissun ensimmaisella aterialla herkuttelin Heksan annoksessa lilluneen chilin kikkareen.  Jos ilme ei sita kerro, niin mina kerron: CHILI. OLI. ERITTAIN. TULINEN.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Rinkan rajat

Fjällrävenin ompelijoiden tuomat raja-aidat eli saumat olivat koetukselle eilen pakkaamista tehdessä. Tavaraa piti olla (ja edelleen mielestäni on) vähän, mutta silti 75-litrainen Kajka-rinkka pullistui kuin pappi kahvipöydässä. Tänään tehtäväksi siis jää turhimpien/painavimpien/tilavuudeltaan suurimpien tavaroiden pois heivaaminen, jotta bagaashi ei pullauta kaikkia tavaroita pihalle koneen ruumassa.













Huomionarvioisia blogeja:
Heksan (toinen matkakumppani) pitämä blogi, jossa löytyy erilaista katsantokantaa matkaamme, mutta myös tarinoita kyseisen jampan aikaisemmilta kierroksilta maailman eri kolkissa: http://flippaus.blogspot.com/

Takeshi Tikin (ei fyysisesti, mutta henkisesti sitäkin enemmän mukana matkalla) blogi, joka on jotain mikä kumpuaa syvistä vesistä, vesistä joissa ei kenenkään tulisi vapaaehtoisesti tai pakotettuna varpaitaan uittaa, saati sitten kahlata munaskuita myöten, ei edes Takeshin Tikin. Mutta mieshän ei järjen ääntä kuuntele, vaan suoltaa sitä minkä omakseen kokee ja josta kansa tykkää. Sellainen on Takeshin Tiki aidoimmillaan! 
Materiaalista voi tulla paha mieli/olo, joten jokainen lukekoon omalla vastuullaan. Mikäli myös tukehdut pullaan tai pissaat housuusi selkäkekkanauraessassi blogin sisällölle, vastuu jää sinulle senkin pullanpurija pissahousu. =)


PS. Lariam (syytän nyt tuota, kerran on mahdollisuus) on tuonut erittäin outoja ja jopa hallusinaatiomaisia unia. Nämä unet näkyvät aina useiden hetkellisten valveillaoloaikojen välissä ja ehkä myös osittain puolivalvetilassa ollessa yhdistyneenä hikoiluun. Viime yönä unessa oli henkilöauton kokoluokkaa oleva karhu, jolla oli arpi. Kyseinen karhu tuli lemmikiksi taloon, jossa asuin. Tämän jälkeen heräsin ja olin onnellinen, että karhun ja minun välillä oli kuitenkin ovi...
Myös jatkuva pumpulissaleijaileva-olo ja muutenkin hieman epätodellinen olo, on tullut lisänä viimekertaiseen. Hyvin jänniä aikoja!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Nappia huuleen


Torstaina päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen hankkimaan sekä aloittamaan malarian estolääkityksen nimeltä Lariam. Olinhan lisäksi ottanut myös piikin Japanin aivotulehdusta vastaan, vaikka Japani ei tällä matkalla olekaan kohteena. 
Proviisori kertoi apteekissa Lariamia antaessa, että mikäli oksennan tabun pihalle 30min sisällä lääkkeen syönnistä, tulee syödä uusi tabletti. Mikäli oksennus tulee pihalle 30-60 min päästä, riittää puolikas tabletti. Eikö tuossa vaiheessa tulisi jo luovuttaa ja ajatella, että no jos tämä ensimmäinen pilleri pullahti pihalle hissin tavoin, ehkä nuo myöhemminkään syödyt napit eivät varsinaisesti ole kropalle hyväksi? 
Kyseisen lääkkeen nimellä löytyy netistä jonkin verran kirjoittelua siitä, mitä rankkoja sivuoireita ja haittavaikutuksia sillä mahdollisesti on.
Yksi karuimmista "syytöksistä" kyseistä rohtoa vastaan on, että kesällä 2008 neljä jenkkisotilasta tappoivat vaimonsa, koska heidän mielensä järkkyivät Lariamista (Linkki artikkeliin:"Lariamin pimeäpuoli").
Allekirjoittaneella lääke ei ole tähän mennessä aiheuttanut juurikaan kummememmmemmmmemmpia haittavaikutuksia (ainoastaan ensimmäisenä iltana pientä päänsärkyä ja yöllä heräilyä) ja toivonkin, että näitä ei enempää tule. Uskon myös, että varsinkin *Tarmo aka Terde sekä Heksa toivovat samaa. 
Itsellä ei ole huolta, että kaverit päätyisivät ainakaan Lariamista psykoosiin, koska he eivät kyseistä myrkkyä nauttineet. 

Ps. *Koodinimellä "Tarmo" matkalle lähtevä henkilö ei haluakaan olla "Tarmo", joten hänen pyynnöstään jatkossa "Tarmo" tullaankin tuntemaan nimellä "Terde". Tarmo-nimellä on kuulemma huono karma, joten miksi ottaa matkan suhteen riskejä, jos tällä tavoin voimme lisätä pientä turvallisuuden tunnetta ainakin joihinkin matkamiehiin. Mikäli Terde kuitenkin käyttäytyy Tarmon-kaltaisin elkein, voidaan nimi vaihtaa takaisin.

Pps. Kun kävin Verkkokaupassa torstaina, istuivat Aikakoneen Maki ja Kurt Westerlundin Kurre kyseisen megamyymälän kahvilassa pohtimassa oletettavasti kuinka Suomen musiikkitaivas saavutetaan uudemman kerran. Eli tämä tiedoksi: kohta musiikin saralla tärähtää!! 

lauantai 11. helmikuuta 2012

Alustavat suunnitelmat reissun ensimmäisille viikoille

Perjantai-iltana tapasin *kahta tulevaa matkakumppaniani thai-ruoan (ravintola Happiness) merkeissä Kaisaniemessä, jonka jälkeen jatkoimme vielä hetken turinointia asian tiimoilta Kaislassa. Reissu saikin jo jonkinmoisen löyhän rungon itselleen ensimmäisiksi viikoiksi sisältäen jatkolennot Bangkokista Saigoniin, josta tarkoitus on edetä lungisti rannikkoa pitkin kohti Bangkokia maa-/meriteitse käyden rentoutumassa rauhaisilla saarilla Vietnamissa, Kambodzassa ja Thaimaassa. Saarista ja paikoista kerron enemmän kun pääsen ne kokemaan.

*Alunperin suunnitelmani oli lähteä kokonaan yksin matkalle, mutta ottaessani matkakuviot puheeksi, päätti toinen kavereista (koodinimi: Tarmo) pitää jäljelle jääneitä lomapäiviään ja lähteä mukaan. Myöhemmin näimme kolmatta kaveria (koodinimi: Heksa) tarkoituksena kysyä vinkkejä reissuun, koska kyseessähän oli kivenkova travelleriveikko. Travellerin veri ottikin Heksassa vallan ja myös hän päätti lähteä völjyyn. Heksa tulee olemaan reissussa mukana ensimmäiset neljä vkoa. Tarmo saapuu Thaimaahan 3pv myöhemmin ja lähtee samoihin aikoihin takaisin Suomeen Bangkokista kuin Heksa. Tämän jälkeen jatkan matkailua soolona kohti etelää.


Flunssa jatkuu edelleen kunnioitettavalla sitkeydellä ja yksi harvoista lämmittävistä asioista hyytävässä ulkoilmassa eilen oli caffè latte suomalaisittain (maito laktoosittomana). 


torstai 9. helmikuuta 2012

Nuhanenä Suomessa.

No ehdinpä vielä hankkimaan reiluhkon flunssan ennen matkaa. Kymenlaakson pakkaset saattoivat olla liikaa allekirjoittaneen alkavalle kurkkukivulle ja nyt jo tuenkin avokätisesti suomalaista paperiteollisuutta niistämällä nenäni puhki "Lambi, Balsam with aloe vera"-nenäliinoihin pitkin yötä. Tämä pieni, mutta ärsyttävän usein toistuva sairastelu tänäkin talvena vahvistaa edelleen tunnetta, että EI AURINKO JA LÄMPÖ VÄÄRIN OLE. Toisaalta tällä öisellä valvomisella mahdollistan perehtymiseni Madventuresin Kansainväliseen seikkailijan oppaaseen ja blogikirjoittelun harjoitteluun matkapuhelimella. Ehkä nyt roiman niiston kunniaksi kokeilen taas nukahtamista.
Ps. Tiesittekö, että Pekka Haavisto kirjoitti 70-luvun lopulla Inter-Rail -oppaan, josta myös Madventuresin pojat mainitsevat kirjansa esipuheessa.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kouvolan pakkaset

Sunnuntaina herätessäni Hotelli Vaakunasta (Kouvola), oli aamiaisravintolan eteen laitettu esille karusta ilmastostamme muistuttava informatiivinen kyltti: "Lämpötila 5. helmikuuta: -26,7 °C." En koe tällä hetkellä väärältä ajatukselta lähteä 15 päivän päästä Kaakkois-Aasiaan, jossa asteita on tarjolla vaalealle hipiälleni n.60 celsiusta enemmän kuin kotimaassani. Kohdemaat: Thaimaa, Kambodza, Vietnam, Malesia ja Indonesia. Reissun kesto: reilu 2kk