Cycloilu eli kolmipyöräisen polkupyörätaksin kyydissä kiertely on kuulemma "must-juttu" tehdä Saigonissa ja niin mekin päätimme laittaa hikoilevat ruhomme edellämainittujen kulkuneuvojen kyytiin puoleksi tunniksi. Saimme tingattua hinnaksi ennen lähtöä 200 000 dongista (VND) 150 000 dongiin eli noin 6 euroon per hlö. Tunnelma olikin mukavan leppoisa kuskien polkiessa ja tuhansien mopojen pörrätessä ympärillämme. Yksi kuskeistamme haisikin reippahasti alkoholille, joten tämä saattoi myös lisätä hänen puheliaisuuttaan ja iloisuuttaan. Kun kaupungilla pyöriminen oli tehty ja maksun hetki käsillä, heittikin yksi kuskeista ässän t-paidan hihasta ja näytti hinnastoa, johon olikin tullut yksi nolla lisää hintojen perään! Kaverit yrittivät pokkana pyytää meiltä 1,5 miljoonaa dongia per hlö. Tässä vaiheessa yleisesti erittäin rauhallisen ja lupsakan Terden naamalta alkoi paistaa nouseva kiukku cyclo-kuskien häslätessä edessämme. Heksa oli saanut annettua kuitenkin heille 500 000 dongin setelin käteen. He yrittivät sekavan tilanteen päällä ollessa antaa seteliä takaisin, mutta silloin seteli olikin jo vaihtunut 20 000 dongiin, jonka onneksi huomasimme. Heksa sanoi, että tää tilanne ei tästä miksikään muutu, että pitäköön rahan (500 000 dongia 450 000 dongin sovitun hinnan sijaan), mutta enempää emme maksa (polkupyöräveijarit siis saivat siis vain 2 euroa extraa). Kävelimmekin kuskien takaa kuuluvan etääntyvän möykän saattelemana hieman ärsyyntyneinä Mekongin rannassa olevaan kahvilaan sulattelemaan tapahtunutta. Lievä ärtymyksymme saattoi johtua osaksi siitä, että muuten kokemuksemme Vietnamista on ollut erinomainen ja kusetusyrityksiä ei ollut aikaisemmin tässä maassa vastaan tullut. No tämäkin oli vain malariahyttysen oikean jalan pienimmän varpaankynnen -kokoinen seikka, joten se ei kauaa lannistanut mieliä.
Aikaisemman suunnitelman mukaan oli siis tarkoitus jatkaa reissua entisenä vankilasaarena toimineelle Con Daolle, mutta hetken googlailujen jälkeen totesimme paikan liian kalliiksi. Turistit sekä myös varsinkin paikalliset ovat tainneet jo löytää saaren kasvavissa määrin. Olisimme toisaalta Booking.com:n mukaan saaneet heiltä yli 3000 dollarin arvoisen säästön (!?), jos olisimme varanneet yli 1500 dollarin arvoisen bungalowin saareen ökylomakeitaasta muutamaksi päiväksi. Tarjous ei kuitenkaan enää saanut muuttamaan mieltämme kyseisen paikan skippaamisen suhteen ja päätimmekin jatkaa matkaa seuraavaan paikkaan, josta olimme jo puhuneet Suomessa. Kohteeksi valitsimme toisen vietnamilaisen saaren, Phu Quocin, joka sijaitsee Siaminlahdella lähellä Kambodžaa. Kävimme varaamassa paikallisesta resebyroosta kuljetuksen saarelle. Matka maksoi 30 dollaria/hlö sisältäen kuljetuksen bussiasemalle, yön yli kestävän bussikuljetuksen Saigonista Rach Giaan (n. klo 23:00 - 5:30) sekä lauttamatkan Superdong 4:llä Rach Giasta Phu Quoqiin (klo 08:00 - 10:30). Matkan olisi kokonaisuudessaan saanut ehkä n. 10 dollaria edullisemmin varaamalla itse jokaisen osuuden itse, mutta näimme tässä mukavammaksi vaihtoehdoksi varata kaikki yhtenä pakettina. Bussissa nukkuminen jäi lähes kokonaan haaveeksi. Saimme matkatoimistossa käsityksen, että olisimme Rach Giassa perillä vasta klo 7 maissa, mutta 5:30 linjuri pysähtyi ja täynnä oleva bussi tyhjeni kolmea sankaria lukuunottamatta yön pimeyteen. Terden kanssa hetken ihmeteltyämme tilannetta herättelimme unentokkuraisen Heksan ylös ja kohta istuimmekin jo kolmen mopomiehen kyydissä suuntana satama. Rannassa söimme Heksan kanssa riisiä ja kanaa Terden vielä toipuessa bussimatkasta. Rannassa oleva tarjoilijatyttö sai oikein kunnon naurut meistä eikä vähiten allekirjoittaneesta. Luultavimmin paikalliset ovat vain niin hiton hämmentyneitä, miten rujoja ihmisiä Aasian ulkopuolelta löytyykin =D ! Lauttamatka meni VIP (Vain Ihan Pienille ?!?) -tilassa, joka ei ollut nimensä veroinen. No emme kyllä käsittääkseni siitä mitään extraa maksettukaan, joten kyllä sitä reilu pari tuntia pystyi jalat kasassakin istumaan. Perille päästyämme otimme paikat minibussista keskustaan, josta vuokrasimmekin skootterit käyttöön tarkoituksena löytää nopeasti mukava ja edukas bungalow-majoitus ja pulahtaa linnunmaidon lämpöiseen mereen. Toisin kävi. Ajoimme arviolta 5 tuntia pölyssä ja paahteessa vailla määränpäätä (lähdimme taas siis "soitelleen sotaan", ilman mitään tietoa minne suunnata saarella. Mopoilun aikana poltin käteni, sain pari kiukkukohtausta, söin/hengitin hiekkateillä pölisevää hiekkaa n. 2 kiloa ja hikoilin luultavimmin 9 litraa hikeä. Lopulta auringon laskiessa löysimmekin syrjästä ylikalliin, vasta-avatun resortin, jonne kuukahdimme pariksi yöksi nuolemaan haavojamme ennen kuin löysimme edullisemman ja huomattavasti iloisemman bungalowin (Thanh Kim Nga, 30 dollaria/bungalowi/yö) lähempää Duong Dongia, joka on Phu Quocin lännessä oleva keskusta-alue.
Saarella oleilu on ollut rentoa kauniissa 33 asteen lämmössä. Terde oli ainoa, joka keksi ehkä alitajunnassaan homman luonteen ensimmäistä majoitusta etsiessämme, laittaessaan reilusti aurinkovoidetta. Tästä johtuen hän onkin pari päivää saanut soolomopoilla ympäri saarta kun Heksa ja Gurmundi ovat nauttineet hedelmäjuomia varjojen maailmassa parantaen punaista ihoaan. Tänään oli ensimmäinen päivä kun H. uskaltautui T:n moporetkelle mukaan. Itse jäin kirjoittelemaan blogia H:n koneelle ja lueskelemaan bungalowin varjoisalle, mutta helteiselle kuistille. Itsehän kolme päivää sitten kaaduin mopedilla ajellessani. Syyksi analysoin menopelin paskan takajarrun, vähäisen moottoroiduilla kaksipyöräisillä keräämäni kokemuksen sekä turvavälin lyhyyden. Onneksi vauhti ei ollut kova. Selvisinkin siis taas tutuksi tulleella paikallisten ihmisten naurulla, pienellä polven turvotuksella, mustelmalla ja 6 euron korjausmaksulla, jolla maalaavat hieman mopon kylkeä. Nyt onneksi uusi menopeli taas käytössä, jossa myös jarrut toimivat! =)
Perustimme muutama päivä sitten Phu Quocin saaren heimoneuvoston. Aina ristiriidan kohdatessamme hoidamme välittömän äänestyksen tilanteessa ja kolmella henkilöllä saammekin aina enemmistön päätöksen. Tämän kaikki ovatkin hyväksyneet ja ovat tyytyväisiä ratkaisumallista. Yleisimmin ristiriitatilanteet liittyvät Yatzy-liigan peleihin, mutta kerrottakoon esimerkkinä ensimmäisen kohtaamamme torakan kohtalo. Pari iltaa sitten nappasimme (Heksa nappasi, minä puistattelin sivummassa, Terde makoili sängyllä lukien uutisia Suomesta) rinkastani torakan. Aamulla äänestimme mitä tehdä kyseiselle, vangitulle luontakappaleelle, joka kuitenkin oli omaisuuteni kimpussa vailla lupaa. Itse äänestin vapauden puolesta, mutta kaksi muuta barbaaria halusivat mönkiäiselle kuoleman. Tämän jälkeen tuli kuitenkin toinen äänestys, miten torakka eli cucharacha eli kukkis hoidetaan hengiltä. Heksa ehdotti, että josko kuitenkin teloitusmetodi olisikin huuhtoa kukkis wc-pytystä, joka antaa sille teoreettisen mahdollisuuden sen selvitä viemäriverkoston läpi hengissä. Päädyimme siihen. Toinen samoihin aikoihin kiinni saatu kovakuoriainen ei kuitenkaan ollut syyllistynyt kuin kotirauhan rikkomiseen, joten hänet onneksi äänestimme vapauteen antamalla vain kunnon vauhdit luudalla kohti ulkotiloja.
Tälläistä siis täällä tällä kertaa. Olemme luultavimmin vielä ainakin pari-kolme yötä Phu Quocissa ennen kuin suuntaamme Kambodžaan. Käykäähän myös perehtymässä Heksan blogiin, joka löytyy -> täältä <- ! Sieltä löytyy myös kuvia tällä hetkellä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti